Yrittäjä, tule mukaan Olemme Lempäälästä -sivustolle

Lähetä nyt oma henkilö- ja yritysesittelysi OlemmeLempäälästä.fi-sivustolle. Sivuston tarkoituksena on esitellä lempääläläisiä yrittäjiä ja yrityksiä omalla tarinallaan ja kasvoillaan.

Tutustu sivustoon osoitteessa www.olemmelempaalasta.fi ja tule mukaan!

Koronakevään aikana Lempäälässä kehiteltiin uusia yhteistyön muotoja. Lukiolaisten ideasta syntynyttä esittelysivustoa on koostettu yrittäjäyhdistyksen, kehitysyhtiön, nuorten yrittäjävalmennusryhmän ja kunnan kesätyönuorten voimin.

Olemme Lempäälästä -sivusto julkaistiin juhannuksen alla ja sillä tavoitellaan paikallisia ostajia, kuntalaisista toisiin yrittäjiin ja toki muitakin, joilla on palvelutarpeita. Palvelun ideana on esitellä yritykset yrittäjien omilla kasvoilla, ja näin tehdä yrittäjiä tutuksi uusille asiakkaille.

Löydät sivuston osoitteesta www.olemmelempäälästä.fi. Sivuston laajempi markkinointi toteutetaan elo-syyskuussa.

Voit saada oman esittelysi mukaan ilmaiseksi. Sivustoa on tehty yhteistyössä Lempäälän Kehityksen ja paikallisten nuorten kanssa. Kesän aikana nuoret kesätyöntekijät olivat suureksi avuksi tietojen lisäämisessä palveluun, lämmin kiitos siitä heille jokaiselle!
Lähde mukaan syöttämällä henkilö- ja yritysesittely tällä lomakkeella: https://forms.gle/vGWJeYrYF1HBDRZY7

Tervetuloa mukaan yhteiseen markkinointiponnistukseemme!