Yhteisöllisyyden voimaa Lempäälän Yrittäjien Y-kahveilla

Joka perjantaiaamu kesätaukoa lukuun ottamatta kymmenet lempääläläiset yrittäjät ja yritystoiminnasta kiinnostuneet suuntaavat Y-kahveille yrittäjien ja kunnan yhteiselle Ideahuoneelle Lempäälän keskustaan.

Teksti: Katja Nurminen ja Pauliina Mäkelä

Y-kahvien historia juontuu 15 vuoden taakse, jolloin Lempäälän Yrittäjien hallitus ja jäsenet kokoontuivat kuukausittain tapaamisiin Neste Mantunkulmalle. Tuolloin koolle saapui jopa 120 henkeä – silloin kun Sukarin Topi oli puhumassa yrittäjille Ideaparkin rakennustöiden aikaan.

Nykymuotoiset Y-kahvit saivat alkunsa vuonna 2012 hallituksen uusien jäsenten Pertti Ratilaisen ja Maria Kahilammen yhteisestä ideasta. Tuolloin yrittäjät alkoivat kokoontua satunnaisen säännöllisesti paikallisiin kahviloihin ja eri yritysten tiloihin. Keskiössä oli tutustuminen kyseisen yrityksen liiketoimintaan, verkostoituminen ja päivän teemasta keskusteleminen. Osallistujia oli tuolloin yleensä noin kymmenkunta.

Vuonna 2017 kevättalvella valmistui Lempäälän Yrittäjien ja Lempäälän kunnan kohtaamispaikka eli Ideahuone, jossa alettiin 8.9.2017 lähtien kokoontua Y-kahveille viikoittain erilaisten teemojen ympärille ja vapaasti verkostoitumaan – vaihtamaan ajatuksia elämästä ja yrittäjyydestä sekä saamaan vertaistukea erilaisiin tilanteisiin. Kun paikalla on eri-ikäisiä yrittäjiä, joilla on monenkirjavaa, laaja-alaista osaamista, tukea saavat niin vasta-alkajat, yrittäjyyttä suunnittelevat kuin vanhemmatkin konkarit, joilla liiketoiminta on siirtymässä uuteen vaiheeseen. Osallistujamääräksi on nykyisin vakiintunut 20–35 henkeä. Y-kahvien vetäjinä toimivat Lempäälän Yrittäjien hallituksen jäsenet vuoroviikoin.

Taustavoimina vaikuttavat myös Ideahuoneella Y-kahveja sponsoroiva Aito Säästöpankki sekä tarjoiluista ja tapaamisten valmisteluista huolehtiva Mamman keittiöstä -tehotiimi. Suurkiitokset!

Valtakunnallinen tunnustus aktiivisesta toiminnasta jäsenten hyväksi

Helmikuussa 2018 Lempäälän Yrittäjät palkittiin Vuoden tekijänä Suomen Yrittäjien Puheenjohtajapäivillä Helsingissä. Palkinto kuuluu Suomen Yrittäjien uuteen palkintokategoriaan parhaiden paikallisyhdistysten palkitsemisessa. Perusteluina olivat seuraavat asiat:

”Lempäälän Yrittäjät on rakentanut yrittämiselle uuden kohtaamispaikan, Ideahuoneen, joka tarjoaa konkreettista hyötyä jäsenyrittäjille. Kustannukset katettiin talkootyöllä, yritysten lahjoituksilla sekä yhdistyksen ja kunnan panostuksilla. Ideahuoneen viikoittaiset tapaamiset tarjoavat paikan verkostoitumiselle ja uuden oppimiselle. Jäsenyrittäjät voivat varata itselleen tiloja esim. asiakastapaamisiin puoleen hintaan osoitteesta ideahuone.fi.”

Tiedonvälityksen kanava 

Jokaviikkoiset Y-kahvit tarjoavat tärkeän kanavan tiedon välittämiseen Lempäälän kunnan, Lempäälän Kehitys Oy:n, Lempäälän elinkeinopoliittisen yhteistyöryhmän eli ELPOn ja yrittäjäyhdistysten asioista. Y-kahveilla käyvät säännöllisesti Lempäälän kunnan edustajina mm. yrityskoordinaattori Maija Heino, elinkeinokaavoittaja Pekka Seppänen ja yhteysjohtaja Elina Kivi.

“Y-kahvit ovat Lempäälän Kehitykselle tärkeä vuorovaikutuskanava yrittäjäyhteisön suuntaan”, kertoo Elina Kivi. “Meidän tehtäviimme kuuluu olla yrittäjille avuksi ja tarjoammekin heille tukipalveluita, neuvontaa ja koulutusta. Tuen tarvetta ja yhteistyömahdollisuuksia on kuitenkin joskus vaikea ennakoida, joten Y-kahveilla voimme käydä myös näistä asioista rakentavaa vuoropuhelua. Suunnittelemme esimerkiksi Lempäälän joulunavausta kuntakeskuksen yrittäjien kanssa. 20.2.2020 järjestettävien Hankintamessujen osalta teemme myös tiivistä yhteistyötä.”

”Viime syksynä Y-kahveilla pohdin, että Lempäälästä on ollut vaikea löytää sopivan kokoista ja hintaista toimitilaa. Lempäälän Kehityksen asiakkuuspäällikkö Timo Mikkonen vinkkasi minulle, että hänellä olisi Piippokeskuksessa tila tarjolla. Jo ensimmäisestä käyntikerrasta oli selvää, että tila täyttää kaikki vaatimukseni ja aloitin vuokralaisena tammikuussa 2019. On ollut mielenkiintoista seurata Lempäälän mittavia rakennushankkeita oman toimiston ikkunasta.” – Y-kahvittelija Marika Ritala-Mäkinen (luovisio.fi)

Yhteisöllisyyttä yksinyrittäjän arkeen

Kysyy keneltä vain, verkostoituminen ja yrittäjien vertaisyhteisö on Y-kahvien tärkein juttu.

Joku tulee kahveille saadakseen hetken tauon yksinyrittäjän arjesta ja kodin härdellistä, toinen kokoaa itselleen verkostoa, josta saa vastauksia ja vinkkejä erilaisiin yrittäjyyden haasteisiin. Kahveilla ei pönötetä, vaan vaihdetaan ajatuksia rennosti ja avoimesti. Kahveille toivotetaan lämpimästi tervetulleiksi satunnaisetkin vieraat sekä vasta yrittäjyyttä tai yrittäjäyhdistyksen jäsenyyttä harkitsevat.

Ideahuone tarjoaa meille yrittäjille yhteisen tilan ja fyysiset puitteet, joissa voimme kokoontua sopivan puolueettomalla maaperällä. Tila tuntuu kutsuvalta, eikä liian henkilökohtaiselta, joten paikalle on hiljaisemmankin yrittäjän helppo saapua ja viihtyä joukon jatkona. Säännöllisissä tapaamisissa luottamuksen kehä pääsee syntymään ja voimme tulla toisillemme tutuiksi. Yhteydenpito jatkuu luontevasti lähes 90 jäsenen LY Aktiivien WhatsApp-ryhmässä.

Y-kahvit edustavat monille meistä aiemmasta työelämästä tuttua (ja kaivattua) työyhteisöä ja turvaverkkoa, jossa voimme tulla hyväksytyiksi ja kuulluiksi myös yrittäjyyden ei niin ruusuisina päivinä. Kaikkien kanssa ei tarvitse olla ystävä, mutta silti voimme jakaa yhteistä yrittäjyyden matkaa. Aamun polveilevien keskustelujen lomassa jokainen saa itse päättää, miten henkilökohtaisia ajatuksiaan muille haluaa jakaa. Monesti etenkin yksittäisen henkilön jaksamisen tai yritystoiminnan haasteet saattavat synnyttää muissa tärkeitä oivalluksia, joita ei ilman kahvien luottamuksen ilmapiiriä olisi ehkä koskaan syntynyt. Moni kokee olevansa rohkeampi ja avoimempi (kuin yleensä) tutussa porukassa Y-kahveilla.

“Kiitos Pauliina perjantain Y-kahveista! Tapahtuma oli uskomattoman lämminhenkinen ja minulle, tulevalle yrittäjälle tärkeä kokemus. Huomasinhan, että yrittäjät ovat ihan inhimillistä sakkia – ja moni on pystynyt tekemään intohimostaan työn itselleen. Kiitos vielä myös sinulle tapahtuman vetämisestä. Uskoisin, että lämminhenkinen, rento ja avoin tapasi kohdata ihmiset ja johdattaa keskustelua vaikutti merkittävästi tilanteen tunnelman syntyyn.” – Y-kahvien ensikertalainen Päivi Karjalainen (poutaworks.com)

Yhteistyötä ja asiakkuuksia

Kun Y-kahveilla tullaan tutuiksi, on helppo suositella ja käyttää muiden palveluja – tai vaikka varata yhteinen Hankintamessu-osasto. Usealla yrittäjällä on liiketoiminta lisääntynyt, kun asiakkaiksi on saatu Y-kahveilla kävijöitä sekä yksityishenkilöinä että yrityksinä, lisäksi lähtee itsekin helpommin asiakkaaksi paikallisiin yrityksiin. Paikallisen yrittäjyyden tukeminen on hieno asia, meillä on paljon huikeaa osaamista täällä. Osa yrittäjistä on kertonut, että jopa kolmasosa asiakkaista tulee näiden verkostojen kautta. Muilta paikkakunnilta Lempäälään muuttaneet yrittäjät ovat alkaneet nopeastikin saada toimeksiantoja yrittäjäyhteisön kautta, vaikka varsinaista markkinointia ei olisikaan vielä aloitettu.

“Y-kahvien myötä maailma on auennut ihan toisella tavalla. Olen aiemmin käyttänyt palveluja aina Tampereella, mutta nyt tiedän, kuka on minkäkin putiikin takana myös täällä Lempäälässä. Meillä on täällä paikallisesti paljon hyviä palveluja.” – Y-kahvittelija Päivi Roiha (roihahdus.fi)

Aika ja tila, jossa syntyy ihmeellisiä asioita

  • Yhteisöllinen työpäivä eli itsenäistä työskentelyä Ideahuoneen työtilassa tai hiljaisessa huoneessa 45 minuutin ajan, minkä jälkeen 15 minuutin yhteinen juttutauko
  • Y-gaala eli vuonna 2018 uudistettu Lempäälän Vuoden Yrittäjä -juhla
  • Y-golf eli Lempäälän Yrittäjien golf-tapahtuma
  • Lempäälän Joulukauppa eli Lempäälän Yrittäjien yhdeksän yrittäjän yhteinen pop up -kauppa
  • Lempäälän Yrittäjien valmennus- ja hyvinvointiammattilaisten ryhmä
  • RakSu-ryhmä eli Lempäälän Yrittäjien rakennus-/remontointi-/suunnittelualojen ammattilaisten ryhmä
  • Roskaryhmä eli kevätsiivous yhdessä ulkona Lempäälän keskustassa
  • Y-sauna eli Lempäälän Yrittäjien saunailta Toutosen lomahuviloiden palkitulla savusaunalla
  • Y-hiihto eli Lempäälän Yrittäjät mukana Lempäälän Kisan 24 tunnin hiihtoviestissä
  • Y-pokekävelyt eli yhdessä ulkoilu Pokemon Go -mobiilipeliä pelaten
  • Y-kirjasto Ideahuoneella
  • Y-lotto eli yhdessä lottoaminen
  • Lempäälän Yrittäjien somesolu eli sosiaalisen median tsemppausryhmä, jossa jaetaan Lempäälän Yrittäjien, Lempäälän Yrittäjien toimialaryhmien sekä osallistujien omien yritysten sosiaalisen median sisältöjä
  • WhatsApp-ryhmät