Lempäälän Yrittäjien vuosi käynnistynyt  uuden hallituksen perehdytyksellä ja kohtaamisista iloiten

Lempäälän Yrittäjien vuoden alku on käynnistynyt perehdytyksen ja viestikapulan vaihtamisen merkeissä, kun syyskokouksessa valittu uusi hallitus on ottanut tehtäviä haltuun. Tietoa yhdistyksen monipuolisesta toiminnasta ja käytänteistä on siirretty eteenpäin ja vastuita toiminnasta on nyt saatu jaettua. Kuluva vuosi on Lempäälän paikallisyhdistyksen 75-vuotisjuhlavuosi, mikä tulee näkymään syksyn Y-gaalassa sekä pienempinä tekoina pitkin vuotta.

Koronarajoitusten päätyttyä on myös jo saatu käynnistettyä pitkään kaivattuja kasvokkaisia kohtaamisia. Suositut, viikoittaiset aamukahvit kokoavat jälleen yrittäjiä Ideakeskukselle perjantaiaamuisin kohtaamaan vapaasti soljuvan keskustelun merkeissä. Kerran kuukaudessa aamukahveilla kuullaan myös teemoitettuja alustuksia erilaisiin ajankohtaisiin aiheisiin. Aamukahveista ja käsiteltävistä aiheista tiedotetaan tarkemmin yhdistyksen sosiaalisen median kanavissa.

Jäsenistöltä toivotaan aktiivista osallistumista ja avauksia toiminnan kehittämiseksi – viestintä jakaa hetkiä yrittäjien arjesta

Yhdistyksen hallituksessa jo aiemmin mukana olleen ja nyt puheenjohtajana aloittaneen Jari Rantalan johdolla toimintaa on jaettu tiimeihin, joista kussakin on vetovastuussa hallituksen edustaja. Jäsenistön toivotaan osallistuvan yhdistyksen ja tiimien toimintaan aktiivisesti sekä tuomaan esille myös muita ehdotuksia yrittämisen mahdollisuuksien parantamiseksi.

– Meidän porukassamme on aina tehty toimivaa yhteistyötä ja saatu aikaan paljon. Haluamme säilyttää ja aktivoida toimivat perinteet, kuten suositut aamukahvit. Samalla luomme tilaa myös uusille ajatuksille ja toivotamme koko jäsenistön mukaan yhteiseen tekemiseen, Rantala kertoo.

Jäsenistöllä on vaikuttamisen paikka myös kevään aikana toteuttavan jäsenkyselyn kautta. Kyselyllä kartoitetaan jäsenyritysten toiveita ja odotuksia niin yhdistyksen toimintaa kuin paikallista toimintaympäristöä kohtaan. Toimivaa yhteistyötä Lempäälän kunnan, elinkeinoyhtiön, oppilaitosten ja muiden kumppaneiden kanssa jatketaan. Vaikuttamista ja kumppanuuksia halutaan myös kehittää koko Lempäälän elinvoiman ja elävyyden vahvistamiseksi.

Lempäälän Yrittäjät haluaa nostaa viestinnässään esiin jäsenistönsä arkea, uutisia ja onnistumisia. Jäsenet voivat lähettää uutisvinkkejä tai toimintaan liittyviä kehitysehdotuksia viestintätiimille verkkosivujen lomakkeella. Sosiaalisen median kanavissa jaetaan hetkiä jäsenyrittäjien arjesta – postaa siis paloja oman yrityksesi arjesta ja tägää Instagramissa tai Facebookissa mukaan @lempaalanyrittajat.

Lempäälän Yrittäjien toiminnasta tiedotetaan tuttuun tapaan yhdistyksen verkkosivuilla, Yritysviestissä ja yhdistyksen sosiaalisen median kanavissa.

 

Toiminta, tiimit ja vastuuhenkilöt:

Aamukahvit ja tapahtumat: Micu Mäkitalo

Ideakeskus ja yritysrinki:Jari Rantala

Jäsenasiat: Jari Rantala

Koulutukset: Henri Hakavuori

Viestintä ja vaikuttaminen: Maria Sahlstedt

 

www.lempaalanyrittajat.fi

Sähköposti: lempaalan@yrittajat.fi

Facebook

LinkedIn

Twitter: @LempYrittajat

Instagram: @lempaalanyrittajat

 

Lisätiedot:

Jari Rantala, puheenjohtaja p. 050 351 8222

Marika Ritala-Mäkinen, varapuheenjohtaja p. 044 537 6844

Maria Sahlstedt, viestintä & vaikuttaminen p. 040 147 0693