Lempäälän Yrittäjien Y-kahvit jatkavat toimintaansa virtuaalisesti. Kahvit pidetään kahdesti viikossa, tiistaisin ja perjantaisin. Vuosien varrella tiiviillä vuorovaikutuksella rakennettu yhteishenki ja luottamus kantavat nyt hedelmää. Tervetuloa mukaan!
Lempäälän Yrittäjien jokaperjantaiset verkostoitumiskahvit eli Y-kahvit ovat jo vuosien ajan keränneet satoja yrittäjiä Lempäälästä ja lähiseuduilta verkostoitumaan ja jutustelemaan erilaisista yrittäjyyteen liittyvistä aiheista ja teemoista Lempäälän keskustaan Ideahuoneelle.
Nyt sosiaalisen eristäytymisen aikana kahvien toiminta jatkuu vilkkaana, mutta on siirtynyt verkkovälitteiseksi ja kahvit pidetään kahdesti viikossa, tiistaisin ja perjantaisin tuttuun aikaan klo 8.30-10.
”Moni vakiokävijämme on löytänyt tiensä myös virtuaalisiin kohtaamisiimme ja kokee niiden olevan perinteisten aamukahviemme tavoin tärkeä henkireikä ja voiman lähde yksinyrittäjän joskus yksinäisessäkin arjessa, etenkin tässä tilanteessa. Joinain aamuina olemme turisseet muutaman yrittäjän voimin ja etenkin perjantaisin vakioaikaan kanavalla käydään isolla porukalla vilkastakin keskustelua”, sanoo Lempäälän Yrittäjien hallituksen varapuheenjohtaja ja viestintävastaava Katja Nurminen.
Tervetuloa mukaan! Kurkkaa tulevien kahvien ajankohdat ja Zoom-linkit Facebook-tapahtumasivuiltamme: https://www.facebook.com/pg/lempaalanyrittajat/events