Jules & Beryl on valittu Googlen Golden Pin 2022 -kilpailun voittajaksi. Palkinto jaettiin keskiviikkona 12.1.2022 Grow with Google -kiertueella, jonka Google järjesti yhdessä Suomen Yrittäjien ja Suomen Yrittäjänaisten kanssa. Palkinto on osoitus yrityksen innovatiivisuudesta ja inspiroivasta kasvutarinasta.
Golden Pin -palkinto tunnustus myönnetään yritykselle, joka on innovatiivisesti ja kekseliäästi kehittänyt liiketoimintaansa uusilla tavoin ja tehdyt digiloikan pandemian aikana hyödyntäen digitaalisia kanavia liiketoiminnassaan.
Kilpailun tuomaristo koostui Googlen sekä yrittäjäjärjestöjen edustajista. Tuomarit olivat Carita Orlando (Suomen Yrittäjänaiset), Taru Jussila (Suomen Yrittäjät) ja Sami Kankkunen (Google). Tuomaristo nosti esiin arvioinnissaan yrityksen innovatiivisen ja inspiroivan otteen:
Jules & Berylin perustaja Johanna Lundán on monella tapaa inspiroiva yrittäjä ja yrityksellä on hieno tarina. Jules & Berylin alusta kokoaa yhteen pienyrittäjiä ympäri maata ja tuo innovatiivisuutta yhdistämällä tuotteisiin sisältöä ja tarinoita, joka tekee alustasta osiensa summaa suuremman. Konsepti hyödyntää digitaalisuuden mahdollisuuksia hienolla tavalla. Tuomaristo näkee, että yrityksellä on erinomaiset ja monipuoliset mahdollisuudet skaalautua.
”Olen erittäin iloinen ja otettu palkinnosta. Se osoittaa, otamme oikeita askelia kohti kotimaisen korualan vallankumousta, jossa alaan liittyviä stereotypioita ja vääristyneitä mielikuvia haastetaan, korukulttuuriamme ravistellaan ja arvokorujen käyttäminen normalisoidaan.”, kiittelee Jules & Berylin perustaja Johanna Lundán. ” Täten Golden Pin -tunnustus on myös tunnustus korumuotoilualan kotimaisen osaamisen säilyttämiselle ja työllisyyden turvaamiselle, sekä tietoisuuden lisäämiselle siitä, että suomalaiset korut ovat vastuullinen ja kestävä hankinta, joka ylläpitää myös omaa kulttuuriperintöämme.”, hän jatkaa.
Myös tulevaisuudessa yrityksellä on luvassa hienoja asioita. Vuoden koru 2022 -kilpailukierros huipentuu helmikuun alussa ja kesällä Jules & Beryl emännöi Porissa SuomiAreenalla koruaiheista keskustelutilaisuutta. Yritys jatkaa työtänsä kotimaisten korujen esiin nostamiseksi ja lisäksi tavoitteena on tehdä uusia avauksia ja tapahtumia kotimaisten korujen kokemiseksi sekä alan toimijoiden yhdistämiseksi.
JULES & BERYL on vuonna 2020 perustettu rohkea ja kokeileva digitaalinen alusta, joka mullistaa kotimaisten korujen tunnettavuuden edistämisen yhdistämällä verkkomedian ja ostokokemuksen parhaat ominaisuudet, sekä ravistelee suomalaista korukulttuuria. Yritys tekee työtä, jonka avulla kotimaiset korut saavat äänensä kuulluksi, korujen tekijät työnsä näkyväksi ja korujen ystävät omaa persoonaansa kuvastavia koruja ostettavakseen. Yrityksen tunnetuimpia projekteja on Vuoden koru -kilpailun järjestäminen.